Olemme auki ma - pe klo 10.30 - 14.00
pageimage

Anssi Kantelinen

Ruokaa tyylillä

Olen Suomen Top Chef 2015 kaksintaistelun voittaja. Puhuttelen ja annan ihmisille puheenaiheita keittotaidoillani. Käytän kokatessani vain tuoreita raaka-aineita ja kunnioitan niiden perusmakuja.

Tyylini perusta on ranskalainen keittiö, jota kuitenkin muokkaan ja veivaan milloin mihinkin suuntaan. Tykkään tehdä ronskisti, joskin viimeisen päälle hiotun ja yksityiskohtaisen ruuan tekeminen on mieleni terapiaa.

Tutkin, tutustun ja etsin uusia makuja ja niiden yhdistelmiä koko ajan. Maailma on täynnä vielä maisteltavaa. Haluan antaa sille myös oman näkemykseni.

Ota yhteyttä ›

Urbanin keittokirja on julkaistu!

Kirja sisältää noin 120 erilaista reseptiä ja ohjetta Urbanin keittiöstä. Mukana on monia jo klassikoiksi muodostuneita reseptejä sekä tuoreita uutuuksia. Ohjeet on valikoitu siten, että toteutus onnistuu kotikeittiöissä.

Kirja noudattelee Anssin ajatuksia ruoanlaitosta ja luvassa on monille jo lounailta sekä iltamenuista tuttuja ohjeita läheltä ja vähän kauempaakin.

Kirjan tekijät

Anssi Kantelinen on 2015 Top Chef -voittaja ja ravintola Urbanin perustaja, tunnettu ja suosittu keittiömestari, ruokakonsultti ja kouluttaja.

Ari-Pekka Parviainen on pitkän linjan ruokaharrastaja ja -kirjoittaja. Hänen kirjoituksiaan on julkaistu mm. Mondossa sekä Viinilehdessä. Hän on Chaîne des Rôtisseurs järjestön kansainvälisen hallituksen jäsen.

Pavel Kasinskillä on sekä kokin, että valokuvaajan tutkinnot ja hän on erikoistunut mm. ruoka-, henkilö- ja tuotekuvauksiin. 

Mistä kirjoja saa?

Kirjoja on myynnissä Urbanissa ravintolan aukioloaikoina hintaan 30 eur / kpl.

Kirjoja voi myös tilata osoitteesta:

info[at]ravintolaurban.fi
Ilmoita yhteystietosi (nimi, osoite ja puhelinnumero)  sekä tilattavien kirjojen kappalemäärä.

Kirjan hinta 30 eur + postituskulut

Palvelut

Urbanin keittiön lisäksi olen mukana kehittämässä ja auttamassa yrityksiä ruuan kanssa. Tulen mielelläni myös koteihin ja tilaisuuksiin tekemään, ohjeistamaan ja juhlimaan ruuan merkeissä. Katso alta palveluitani.

Foodstyling ja ruokakuvaukset

Tuo ruokakuviin enemmän otetta avullani. Yksityiskohtainen viimeistely on ruokakuvien perusta. Tyylini on hienostuneen ronski sekä maanläheinen ja tykkään rikkoa rajoja tyylillä. Kunnioitan raaka-aineita ja tuon annoksiin mukaan trendejä omalla otteellani.

Konsultaatio

Tarvitseeko ruokasi reseptiä tai ohjetta oikeanlaisesta koostamisesta? Autan yrityksiä tekemään uusia reseptejä ja ruokalistoja järkevällä kulurakenteella. Voit pyytää minua myös auttamaan ruuan tuotteistamisessa oikeanlaisilla eväillä.

Tilaa kokki kotiin tai juhliin

Hyvä kokki on onnistuneiden juhlien tae. Juhlissa on myös kiva, että isäntäväkikin saa keskittyä seurusteluun. Tilaa minut paikalle, voidaan grillata tai järjestää illallinen omassa kodissasi. Miten vain. Laitetaan suut herkuille.

Näytöskeittäminen

Teen myös ruokademoja ja näytöksiä. Jos on mielessä vähän toisenlaisen ohjelmanumero esim. tuotteiden maistatus tai markkinatempaus, josta asiakkaasi pääsee nauttimaan on tässä sellainen vaihtoehto. 

Tilaa keittokirja tästä »